Uudistamme salivarausten tekemistä ja kokeilemme 8.7. alkaen sähköistä varausjärjestelmää. Järjestelmän avulla selkeytämme varausten tekemistä ja hinnoittelua.
Varauksia voivat tehdä kaikki jäsenmaksun kaudelle 2023-2024 tehneet – ja jäsenmaksun ehtii varsin hyvin vielä maksaa heinäkuussakin! Jäsenmaksu vain kevätkaudelle on 15 € ja jäseneksi voi liittyä VKTY:n myClubissa.
Salivuoroja avataan sähköiseen järjestelmään varattavaksi arki-illoille sellaisille ajoille, kun voimme taata, että saamme ovikoodin käyttöön tai jonkun paikalle avaamaan ovet. Valitettavasti siis muita kuin kalenterissa auki olevia aikoja emme voi myöntää emmekä siksi vastaa kyselyihin muista salivuoroista.
Testijakson ajan jäsenet voivat varata salivuoroja hintaan 8 € / 60 min. Hinta on sama riippumatta siitä, kuinka monta treenaajaa on paikalla. Varauksen tekijän on oltava VKTY:n jäsen.
Salivuoroja ei voi käyttää kaupalliseen toimintaan, kuten tanssituntien tai tapahtumien järjestämiseen tai palkallisen koreografian harjoittamiseen. Salivuorot on tarkoitettu VKTY:n jäsenien oman tanssin harjoittelemisen mahdollistamiseen.