Hae mukaan lasten katutanssimuodostelma Rugratziin!

 

Lasten muodostelmakisajoukkue Rugratz hakee taas uusia tanssijoita mukaan tanssikaudelle 2019-2020. Mukaan ovat tervetulleet kaikki vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneet tanssijat. Aiempi tanssikokemus on hyödyksi, mutta ei välttämätön.

Ryhmä treenaa kaksi kertaa viikossa 1,5 tunnin ajan katutanssin perusteita, ja rakentaa kilpakoreografian, jolla osallistuu keväällä pidettäviin erilaisiin tanssikilpailuihin (mainittavimpina lasten ikäkausimestaruuskilpailut ja Show of the Year). Opetus suunnitellaan tanssijalähtöisesti siten, että kukin tanssija voi kehittää omaa osaamistaan. Tanssijoiden valinnassa painotetaankin taidon rinnalla intoa oppia uutta ja uskallusta heittäytyä mukaan. Joukkue vaatii myös tanssijan (ja osaltaan myös vanhempien) sitoutumista treenaamiseen.

Hakutilaisuus järjestetään VKTY:n studiolla salissa 2. Olettehan ajoissa paikalla, sillä emme voi ottaa sisälle hakijoita hakutilaisuuden alettua. Hakutilaisuus koostuu 1,5 tunnin mittaisesta tanssitunnista, jossa katsotaan hakijoiden kykyä omaksua koreografiaa, ilmaisutaitoa sekä musikaalisuutta. Hakijoiden ei tarvitse valmistella mitään hakutilaisuutta varten, riittää kun tulee paikalle valmiina osallistumaan rohkeasti mukaan. Varusteina vaatteet, joissa on mukava liikkua, sisäkengät (EI mustapohjaiset) sekä vesipullo. Ennen hakutilaisuuden alkua hakijoiden tulee täyttää esitietolomake, joten vanhempien yhteystiedot on hyvä olla mukana.

Ilmoittautuminen hakutilaisuuteen tehdään sähköpostilla osoitteeseen rugratzvkty@gmail.com. Viestissä tulee olla hakijan nimi, syntymäaika, sekä vanhempien yhteystiedot. Kertokaa viestissä myös lyhyesti mahdollinen aikaisempi tanssitausta sekä miksi tanssija hakee joukkueeseen. Sähköpostiin voi myös ohjata mahdolliset kysymykset hakutilaisuudesta tai joukkueesta.