Melissa Linsa

Melissa on taiteilijasielu alkujaan Vaasasta. Hän aloitti tanssimaan lapsena ja siitä lähtien tanssi on ollut aina osana hänen elämäänsä.

Melissa aloitti hiphopin 9-vuotiaana ja se vei nopeasti mukanaan. Hän on ollut osana useita eri tanssiproduktioita sekä mm. kilpaillut SM-kisoissa hyvällä menestyksellä. Melissalle on kertynyt oppia tanssista erityisesti hiphopista Suomen lisäksi muista maista kuten mm. Turkista, Ruotsista, Virosta, Latviasta.

Viimeiset kaksi vuotta hiphopin lisäksi Melissa on ollut aktiivisesti osana voguing & ballroom -yhteisöä, kävellyt balleja ja on perustanut oman kiki talonsa (Kiki house of Eden). Tanssin lisäksi Melissa valokuvaa, opiskelee tällä hetkellä media-alaa sekä on osana Ruskeiden Tyttöjen hallitusta.

Opettamisessa Melissa painottaa uskallusta kokeilemaan uusia asioita. Erityisen tärkeää hänelle on, että jokainen nauttii tanssimisesta ja sen tuomasta ilosta. Melissa pyrkii aina tunneillaan luomaan turvallisen ilmapiirin jokaiselle. Hän on opettanut lasten tunteja VKTY:llä syksystä 2021 saakka ja ryhtyy lasten katutanssin koulutusohjelma Rugratzin vastuuvalmentajaksi kaudella 2022-2023.