Lilli’s BDAY ROUNDS & Fundraiser

Tapahtumapäivä: lauantai 23.03.2024
Tapahtumaa alkaa klo 16.00

Tervetuloa juhlistamaan Lillin 35-synttäreitä!

Lilli on yksi VKTY:n perustajajäsenistä ja seuramme pitkän linjan opettaja. Hän on ollut seuran toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja ja hän on omistautunut monella eri tavalla niin VKTY:n kuin Suomen katutanssikentän kehittämiselle.

35-vuotissynttäreiden kunniaksi lupasin itselleni, että panostan tanssiin, itseilmaisuun ja omaan fyysiseen terveyteeni ja kuntooni. Haluan tehdä sitä, mitä rakastan, ja viettää aikaa yhdessä muiden kanssa. Tämän takia järjestän nämä synttärijuhlat! Kutsun 35 tanssijaa tanssimaan yhden runin kanssani ja kutsun kaikki ystäväni ja tuttuni viettämään aikaa, kuuntelemaan musiikkia, esiintymään, soittamaan musiikkia tai vaikka juontamaan tapahtumaa.” (Lilli)

Toisin sanoen, illan aikana nähdään Lilli tanssimassa 35 eri henkilön kanssa useita eri lajeja. Tämän lisäksi aikaa on yhdessä tanssimiselle ja ohjelmanumeroita saa kuka tahansa ehdottaa! Lilli on ottanut haasteita vastaan instagramissa hänen omalla tilillään ja mukaan onkin saatu jo upea kattaus tanssijoita.

Tapahtuma toimii myös varainkeruutapahtumana VKTY:lle. Sisäänpääsymaksu on maksa mitä pystyt -periaatteella.

Aikataulu

16.00 ovet auki

16.30-17.15 synttäriroundit osa 1

17-15-18.00 aikaa esityksille, ringittelylle, call out -battleille, peileille ja vapaalle oleskelulle

18.00-18.45 synttäriroundit osa 2

18.45-21.00 aikaa esityksille, ringittelylle, call out -battleille, peleille ja vapaalle oleskelulle

Haastajat ja lajit

  1. Suvi, house
  2. Emmi, punking / waacking
  3. Ässä, twerk
  4. Suvi, hiphop
  5. Anni, hiphop
  6. Oona, hiphop
  7. Eme, punking / waacking
  8. Janette
  9. Heta, house
  10. Hampus, locking
  11. Roosa, house
  12. Vilma, hiphop
  13. Ria
  14. Sini
  15. Bboy Travesty, breikki
  16. Emmanuel, afrobeats
  17. Anni Inkeri, house
  18. Funky Teacher, locking
  19. Chi, waacking
  20. Huong
  21. Anni K, house
  22. Unna
  23. O’Boi, hiphop
  24. Hanna
  25. Ville, house
  26. Heini, house
  27. Jesse, krump
  28. Emeree Elle, hands performance
  29. Olli, hiphop
  30. Energia Elja, locking
  31. tba
  32. tba
  33. tba
  34. tba
  35. tba

Esitykset

Illan musiikista vastaa DJ Hi7e Hi7e. Jos halukkaita soittajia on muitakin, voidaan soittovuoroja jakaa useampia. DJ-vuoroista voi olla yhteydessä Lilliin.

Esiintyjät: Velvet Voltage & Queer Burlesque Act

Tapahtuman tiedot

Lilli’s BDAY ROUNDS & Fundraiser

Ajankohta: lauantai 23.03.2024
Aika: klo 16.00
Tapahtumapaikka: VKTY:n studio
Osoite: Liesitori 1, 01600 Vantaa
Tapahtuma on maksullinen.