Nuorten valmennusryhmät

Tavoitteellista harjoittelua

Nuorten valmennusryhmissä harjoitellaan jo tavoitteellisesti. Ryhmät treenaavat niin tekniikkaa, freestylea kuin koreografioita ja osallistuvat kauden aikana yhteen tai useampaan kilpailuun. 

Juniori-ikäisten valmennusryhmiä muodostetaan hakijoiden määrän mukaan. Tällä hetkellä aktiivisessa toiminnassa on Rascalz JR, eli juniorien katutanssin valmennusryhmä.

Nuorten valmennusryhmät - Rascalz JR - Vantaan Katutanssiyhdistys

Rascalz JR

Junioreiden katutanssin valmennusryhmät Rascalz JR on 13 – 16-vuotiaiden valmennusryhmä, joka on perustettu jo keväällä 2010. Ryhmä kilpaili ensimmäistä kertaa muodostelmallaan Etelä-Suomen Svoli Show:ssa sijoittuen kuudenneksi, minkä jälkeen ryhmä on yltänyt useasti myös mitalisijoille Street SM -kisoissa. SM-kultakin haettiin kotiin vuonna 2014 ja SM-hopeaa vuonna 2018!

Rascalz JR on tunnettu hyvästä meiningistään ja lämpimästä ryhmähengestä.

Ryhmää valmentavat kaudella 2026-2027 Janette Himmanen ja Jesse Vaskela.

Seuraa Rascalz Jr:ää myös instagramissa @rascalzjr

Valmennusryhmien hakutilaisuudet

Täydennyshaku: R24 Hip-Hop

Haemme vielä muutamia tanssijoita mukaan R24 Hip-Hop -ryhmään! R24 on hiphop freestyleen keskittyvä ryhmä, jossa panostetaan kokeiluun, yksilölliseen kehittymiseen ja...

Täydennyshaku: Rascalz

Aikuisten katutanssin valmennusryhmä Rascalziin haetaan vielä muutamia tanssijoita. Täydennyshaku tehdään videohaulla ja videohaun eräpäivä on 13.8. Tietoa ryhmästä...

Videohaku: whacking-showcase

VKTY:llä aloittaa uusi whacking-showcaseryhmä syksyllä 2026! Ryhmää valmentaa kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu Axelle Munezero, jonka tiiviskurssit ja viime...